Hidden Garden

Takaisin >>

Hahmot:



4. Savua ilman tulta

Verdanturfin ja Solanan välinen meri, 20.11.2019

Tehtävä: Tulisielun jälkikasvu 1/2

Surffaus oli sujunut hyvin ja pilvet olivat väistyneet auringon edestä merellä matkatessamme, mikä oli hyvä, sillä Dante sai kerättyä energiaa auringon valosta samalla kun etenimme rauhaisaan tahtiimme. Minä tosin peitin selässä istuessani ison osan kilin selkälehdistä, joilla se pystyi energiaa yhteyttämään ja osa lehdistä oli myös tarvittu surffilaudan rakennustarpeiksi, joten auringosta saatu hyöty ei ollut paras mahdollinen. Mutta oli siitä kuitenkin apua Danten jaksamiseen.

Kauempana, reitiltämme sivussa, näytti aivan kuin ilmassa olisi leijaillut tumma sakea savupilvi. Näkyiköhän se jo saaren puolelta vai voisiko se tulla merestä? Melkein olisin veikannut, että vedestä, rantaan kuitenkin oli vielä matkaa. Hajonnut vene ehkä? Mieleni teki kovasti mennä katsomaan mistä savu tuli, mutta en ollut varma jaksaisiko Dante Surffata aiottua pidempää matkaa. Savun lähde oli nimittäin sivussa merkityltä kulkureitiltämme.

”Dante, mitä luulet, jaksaisitko vielä vähän pidempään? Haluaisin nähdä mistä tuo savu tulee ja tarvitaanko siellä apua.”
Ilmeisesti kili koki olevansa elämänsä voimissa, sillä se otti välittömästi kurssin kohti savun lähdettä. Ehkä olin vain turhaan huolissani sen jaksamisesta, olihan se ihan uskomaton voimanpesä. Mutta minulle vain oli niin luontaista murehtia tämmöisiä asioita. Kun pääsimme vähän lähemmäs, varmistuin siitä, että savu tosiaan tuli merestä, mutta ei se miltään laivalta tai veneeltä vaikuttanut. Ihmishahmo siellä ehkä oli ja joku muu savuava möykky kallioluodolla.

”Apua, auttakaa!” kuului huuto, kun pääsimme lopulta tarpeeksi lähelle. Dante ei ollut mikään pikakiituri vesillä, ja matka kohti savua tuntui kestäneen iäisyyden. Ihme, ettei kukaan muu ollut ehtinyt tulla apuun. Mutta toisaalta merellä ei kyllä ollut tänään hirveästi liikkujia meidän lisäksemme näkynyt. Laivat liikkuivat omaa reittiään ja tuskin eksyisivät mielellään näin karikkoiselle alueelle. Ja tuskin tämä oli pokemonien kanssa liikkuvillekaan mikään ensisijainen reittivalinta, kun merkitty, turvallinen kulkuväylä oli niin lyhyen matkan päässä.

Kun savu hieman hälveni, savun lähteeksi paljastui kauniin hopeanhohtoinen shiny ninetales. Se oli aivan uskomattoman upea pokemon, joskin tällä hetkellä hieman kärsineen oloinen ja kastunut. Se oli ilmeisesti tuottanut savua avun saamiseksi paikalle. Apua huutanut ihminen puolestaan oli hätääntyneen ja hieman hysteerisen oloinen nuori nainen, ehkä suunnilleen parikymppinen kuten minäkin. Hänellä oli lyhyet vaaleat hiukset, joiden latvoissa oli sinistä, aivan kuin shinyn ninetalesin hännänpäissäkin.

”Onneksi joku viimein löysi meidät! Tämä on ihan kamalaa, olimme…”, tytön puhetulva iski päälleni jo ennen kuin ehdimme rantautua kallioluodolle. Minusta tuntui, että vähintään puolet hänen puheistaan meni minulta aivan ohi. Oleellisimmat pointit minun mielestäni olivat kuitenkin ne, että ensinnäkin tytön nuori Lapras, joka nyt oli pokepallossaan, oli pahasti loukkaantunut ja pitäisi saada äkkiä hoitoon, ja toiseksi, että lähistöllä ilmeisesti liikkui äärimmäisen aggressiivisia mareanieita, jotka olivat menneet jonnekin.

”Minä olen Sarika ja tämä on Dante. Miten voisimme nyt parhaiten auttaa teitä?” kysyin kun sain viimein suunvuoron. Olin jo kallioluodon rannassa ja Dante oli pysähtynyt, mutta en vielä noussut sen selästä.
”Aa joo siis anteeksi, olen Penny. Onko sinulla puhelinta? Omani lensi veteen ja varmaan upposi tai hajosi tai jotain siinä hässäkässä, en ainakaan enää löytänyt sitä, kun pääsimme tähän luodolle. Tai sitten pystyisittekö viemään meidät rantaan?” Penny tuntui katsovan arvioiden ja ehkä hieman epäillen Dantea lehtilauttansa päällä. Itsekin tulin siihen tulokseen, että ei Dante meitä molempia kerralla saisi kannettua selässään.
”Onhan minulla puhelin”, sanoin ja nousin Danten selästä. Kenkäni kastuivat, kun hyppäsin kilin selästä rantaveteen. Otin repun selästäni ja kaivoin sieltä puhelimeni, jonka olin laittanut varalta vielä vesitiiviiseen pussiin, pokedexin, kartan ja lompakon kanssa.

Penny tuntui tietävän ulkoa numeron, johon aikoi puhelimella soittaa, sillä sormet näppäilivät numeron välittömästi, kun tyttö sai laitteen käteensä. Numero oli ilmeisesti jonkunlaiseen rantavartioston tapaiseen, tai sellainen olo minulle ainakin tuli sivukorvalla puhelua kuunnellessani. Minullakin olisi kyllä pitänyt olla sellainen numero tallennettuna puhelimeeni, miten en ollutkaan sitä lähtiessä tajunnut? Olisivathan mareaniet voineet hyökätä vaikka meidänkin kimppuumme!

”Niin pitkään?! Olemme olleet täällä jo vaikka kuinka pitkään, ennen kuin sain puhelimen ja meillä on oikeasti kiire! Haistakaa home, me keksitään jotain muuta!” Penny tiuskaisi ja iski puhelimen kiinni.
”Ihan kelvotonta porukkaa! Onko sinulla muita pokemoneja? Mitä luulet, onnistuisiko jos Surffaisin tuolla Skiddolla rantaan ja se tulisi sitten hakemaan sinut, molemmat ei varmaan mahdu kerralla kyytiin? Kai se pääsee kovempaa, kuin mitä äsken liikuitte? Ylva voi jäädä tänne suojelemaan sinua, jos ne merivuokot hyökkää uudelleen. En kyllä usko, ne lähti kaikki niin kiireellä, ihan kuin olisivat saaneet poistumiskäskyn… Mutta siis käykö?”
Penny puhui taas niin nopeasti, että minulla oli vaikeuksia pysyä perässä. Siis jäisin tänne meren keskelle tuon ninetalesin kanssa, mahdollisesti vihaisten merivuokko-pokemonien armoille, kun Penny syöksyisi Dantella rantaan? Ja kovempaa, kuin mitä olemme ikinä Danten kanssa Surffanneet? Apua.

”Ei ole muita… En oikein tiedä…” mumisin. Olin ollut aina niin huono sanomaan ei. Hän oli selvästi hädissään ja tarvitsi apua! Muttakun Dante…
”Soitan kotiin niin isä laittaa Arcaninensa hakemaan minut. Se juoksee niin kovaa, että on tuolla rannassa jo varmaan ennen minua, lähden Arcon selässä Solanaan ja sitten tuo Skiddo voi tulla hakemaan sinut ja Ylvan, jätän Ylvan pallon sinulle, niin saat sen sitten kyytiin helpommin. Kai olet matkalla Solanaan?”
”Sinne oli tarkoitus mennä tänään ja yöpyä siellä”, sanoin hämilläni. Olisinko itse voinut jättää Danten palloineen tuntemattomalle ja luottaa saavani sen kotiin kuten Penny nyt meinasi tehdä ninetalesilleen? Ylva oli vielä shinykin! Tai voisinko antaa Danten lähteä vieraan matkaan merille, kun en ole edes varma sen jaksamisesta, ja sen pitäisi tulla vielä hakemaan minut! Penny tuntui lukevan joko ajatuksiani tai kasvonilmeistäni, sillä tuumasi:
”Ylva kyllä osaa polttaa sinut poroksi tai kirota sinut, jos yrität jotain mistä se ei pidä. Häntiin ei ainakaan kannata koskea ilman lupaa. Eikä tuolla kilillä ole hätää, se näyttää vahvalta ja terveeltä ja eikös ne yhteyttämällä saa lisää voimia? Voitte myös tulla meille yöksi, Ylva voi ohjata teidät sinne.” Penny vilkaisi pikaisesti yhdeksänhäntäistä kettuaan ja minusta tuntui kuin he olisivat hymyilleet toisilleen.
”Siis käykö?” Penny vielä varmisti.
”Joo.” Mitä muutakaan olisin osannut sanoa?

"Kai se käy sinulle, Dante?" kysyin kililtä. Dante vain tuijotteli minua tummilla silmillään.
"Käyt viemässä Pennyn rantaan ja sitten tulet hakemaan minut, jooko? Minä odotan sinua täällä", sanoin ja kyyneleet eivät olleet taas kovin kaukana.
Dante hörähti vaisusti, minkä tulkitsin vastahakoiseksi myöntymiseksi. Kurkotin hipaisemaan kilin turpaa ja sarvea.

Penny alkoi taas näppäillä puhelintani ja soitti isälleen. Arcanine lähti maalla liikkeelle ja pieneltä kallioluodolta poistui tempperamenttinen uusi tuttavani Danten selässä Surffaten. Minä katsoin heidän peräänsä pitkään, ja Penny onnistui yllyttämään Danten aikamoiseen vauhtiin. Ehkä minäkin uskaltaisin Surffata noin joku päivä? Aallonharja, jolla he liikkuivat oli paljon korkeampi, kuin mihin olin Suffiharjoituksissani tottunut. Se muistutti enemmän Hyökyaaltoa, jonka Dante sai aikaan maalla. Ehkä sen kuuluikin toimia noin? Ehkä olin vain liian varovainen. Käänsin katseeni vesillä liikkujista ja kohtasin kalliolla istuvan ketun punaisten silmien katseen.
”Nyt sitten odotellaan”, tuumasin ketulle, istahdin kalliolle ja riisuin märät kenkäni. Merituuli puhalsi märille varpailleni. Mihinhän olinkaan menossa tänään yöksi? En tiennyt Pennystä muuta kuin etunimen.



Ylläpidon kommentti:



Seuraava tarina >>

Ulkoasu © vrl-2324 / M Layouts
Kukat © Pixabay / Kuvat © Sarika